Se, että toimin tällä hetkellä kansanedustajana ei tarkoita, ettenkö tietäisi mitä on kun elämä ei ole helppoa. En ole saanut elämässä asioita annettuna ja tiedän mitä on kun rahasta on tiukkaa. Tiedän mikä arvo sillä on, että tässä maassa on vahva hyvinvointiyhteiskunta, jossa jokainen lapsi saa mahdollisuudet tavoitella unelmiaan.
Aloitin työt 16-vuotiaana ja suorittanut kaikki korkeakouluopinnot työn ohessa, jotta olisi varaa mihinkään ylimääräiseen. Myöhemmin jouduin pitkään hometalopiinaan, joka söi voimavarat ja rahat. Olen kohdannut väkivaltaa ja kamppaillut ongelmien kanssa, joita ei kenenkään pitäisi joutua kohtaamaan. Työ lastensuojelussa ja mielenterveyspalveluissa saivat minut lähtemään politiikkaan puolustamaan heitä, jotka eivät siihen itse pysty.
Sosiaaliturvan varassa eläminen ei ole kenellekään “liian helppoa”. Päinvastoin ajattelen, että nykyinen sosiaaliturvajärjestelmämme on ihmisten kannalta liian monimutkainen, kankea ja raskas. Juuri tämän vuoksi vastasin vaalikoneessa, että mielestäni nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä sisältää kannustinloukkuja työllistymiselle, jotka voitaisiin purkaa siirtymällä perustuloon. Haluan, että sosiaaliturva palvelee paremmin sitä tarvitsevia ihmisiä, eikä jätä ketään tyhjän päälle.
Hyvin harva haluaa olla työtön. Usein työttömyyden taustalla on haastavia ja raskaita elämäntilanteita tai esimerkiksi yrityksen talouteen liittyviä syitä, joihin ei itse ole voinut vaikuttaa. Mielestäni koulutukseen, työllisyyspalveluihin, oppisopimukseen, muuntokoulutuksiin, aloituspaikkoihin, kotoutumiseen sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin on panostettava. Meidän on madallettava yritysten kynnystä palkata uusia työntekijöitä ja helpotettava sekä työn eri muotojen välillä että työn perässä liikkumista.
Samaan aikaan ajattelen, että meidän on purettava kannustimia olla ottamatta työtä vastaan. Ansiosidonnaisen porrastamista tai euroistamista on tarkasteltava. Tämä on kuitenkin eri asia kuin työkyvyttömien pakottaminen väkipakolla työelämään. Olemme tilanteessa, jossa hyvinvointivaltion tärkeimmät palvelut täytyy turvata samalla kun valtion tulot eivät riitä kattamaan menoja. Väestön ikääntyessä työtä tekeviä on yhä vähemmän suhteessa hoivaa ja palveluita tarvitseviin. Tarvitsemme jokaisen ihmisen arvokkaan työpanoksen, jotta voimme jatkossakin pitää huolta tukea ja apua tarvitsevista.
Mitä sitten tuloeroista pitäisi ajatella? Ajattelen, että meillä on erityyppisiä työtehtäviä, joissa vaativuus-, vastuullisuus- tai esimerkiksi koulutustaso vaihtelevat. Tällöin on myös täysin reilua, että työstä saatavat palkkatasot vaihtelevat. Sen sijaan olen hyvin huolissani kasvavista terveys-, koulutus- ja hyvinvointieroista. On väärin, että vielä 2020-luvun Suomessa koulutustaso usein periytyy vanhemmilta lapsille ja että duunarien lasten eliniänodote on lyhyempi kuin akateemisten perheiden lapsilla. Näihin ongelmiin meidän vihreiden on tarjottava uskottavia ratkaisuja.