Puheeni eduskunnan täysistunnossa 16.9.2022:
Arvoisa puhemies,
On aivan selvää, ettei kukaan haluaisi seistä tänään tässä ja olla säätämässä tämän kaltaista lakia. On aivan selvää, että on yhteiskunnan valtava epäonnistuminen, että olemme ajautuneet tähän tilanteeseen – ja se ajautuminen, se on alkanut jo kauan aikaa sitten. Ja kenttä on siitä kyllä jo vuosia kertonut.
Olemme keskellä soten henkilöstökriisiä. Tämä työtaistelu on tuonut nyt vain näkyväksi sen, mikä tilanne kentällä arjessa on. Kun ei ole ammattilaisia ei ole myöskään palveluita. Ja kun ei ole palveluita, ei kyetä turvaamaan terveyttä ja henkeä.
Olen kiertänyt kenttää ja kuullut suoraan ammattilaisilta, minkälaisesta hädästä on kyse. Olen työskennellyt sote-alalla ja tiedän, minkälaista on venyä ja joustaa – sekä vastineeksi tuntea, ettei tekemää työtä arvosteta. Siellä kentällä, siellä työskentelee omia ystäviä, entisiä kollegoita, omia läheisiä. Heistä jokainen tekee joka vuorossa työtä, jolla pelastetaan epäsuorasti tai suoraan ihmishenkiä ja turvataan terveyttä. Näillä ammattilaisilla on korkea moraali ja huipputason osaaminen.
Ei siis nyt auta poliitikkona pahoitella täältä puhujapöntöstä käsin. Toimet varmistaa sotesektorille riittävästi ammattilaisia ovat olleet riittämättömiä jo vuosien, ja vuosikymmenten ajan. Ja se näkyy päivittäin ammattilaisten arjessa kun he tekevät työtä ilman riittäviä henkilöstöresursseja.
Mutta haluan korostaa, että tämä laki ei ole – eikä se yritä olla – ratkaisu hoitajapulaan. Ei tietenkään.
Tämä laki on pelkästään välttämätön toimi tilanteessa, jossa työtaistelun osapuolet eivät ole päässeet sopuun suojelutyöstä. Tämä laki turvaa ainoastaan suojelutyötä ja sitä kautta ihmishenkiä työtaisteluiden aikana.
Olemme lainsäätäjinä velvoitettuja kuuntelemaan virkakoneistoa ja asiantuntijoita heidän todetessaan, että työtaisteluiden seurauksena tullaan todennäköisesti menettämään ihmishenkiä. Sellaisessa tilanteessa päättäjien vastuu on lailla varmistaa, ettei ihmishenkiä menetetä. Mutta samaan aikaan on päättäjien vastuu myös kuunnella kenttää, kun ammattilaiset kertovat, että potilasturvallisuus vaarantuu kroonisen henkilöstövajeen vuoksi ilman lakkojakin.
On aivan välttämätöntä, että tämä laki on käytettävissä vain ja ainoastaan viimesijaisena keinoja. On välttämätöntä, että tästä laista tehtiin nyt mahdollisimman tarkkarajainen. On aivan keskeistä, että tämän lain tarkoitus ei ole estää laajaa oikeutta työstaisteluihin – eikä se sellaiseen tilanteeseen saa johtaa.
Emme vihreässä eduskuntaryhmässä ole missään vaiheessa olleet valmiita hyväksymään sellaista esitystä, joka tarpeettomasti rajoittaisi työtaisteluoikeutta – se kun tuntuu olevan matalapalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla olevan ainoa keino tulla kuulluksi.
Haluan korostaa, että uutta lakia saa soveltaa vain silloin kun muut keinot eivät ole toimineet. Ennen kuin lakia voidaan ottaa käyttöön on esimerkiksi tehtävä henkilöstösiirtoja lakon ulkopuolisista työntekijöistä, on pyrittävä ostamaan palveluita yksityisestä, on pyrittävät siirtämään potilaita muihin yksiköihin. Ja pyrittävä neuvottelemaan suojelutyöstä. Jos nämä toimet eivät kykene turvaamaan potilaiden henkeä on tälle laille viimesijainen paikkansa.
Olemme tehneet valiokunnassa tehneet työtä sen eteen, että lakia rajattiin tarkemmin. Olemme varmistaneet, että yksittäisiin hoitajiin kohdistuva uhkasakko poistuu laista. Yksittäisiä henkilöitä ei tule sanktioida. Työntekijäjärjestöt ovat taho, joka on osaltaan vastuussa. Nyt eduskunnassa rajoitettiin myös Aluehallintavirastojen mahdollisuuksia keskeyttää ja lykätä lakkoja työtaistelumahdollisuuksien turvaamiseksi.
Kun käräjäoikeuden päätökset tulivat, halusimme eduskunnassa saada tarkat perusteet sille, onko laki yhä tarpeellinen. Kun asiantuntijat osoittivat lain olevan yhä välttämätön, olimme tilanteessa jossa huonoista vaihtoehdoista oli valittava – ja muovattava – vähiten huonoin. Ilman lain edistämistä kotihoidon piirissä olisi ollut ihmisiä hengenvaarassa alkavan lakon aikana ilman suojelutyötä.
On äärimmäisen valitettavaa, etteivät työmarkkinaosapuolet ole päässeet sopuun eikä suojelutyötä ole turvattu. Mutta olisi – ja on – päättäjiltä vastuun väistämistä väittää, ettei tätä lakia tarvita. Tietysti meistä jokainen toivoo, ettei tätä lakia koskaan tarvitse soveltaa vaan ratkaisut todellisiin ongelmiin, eli soten henkilöstökriisiin löydetään pikaisesti aivan muita teitä, sillä siihen kriisiin tämä laki ei edes kuvittele vastaavansa, vaan on vain ja ainoastaan turvaamassa ihmishenkiä työtaisteluiden aikana.